torstai 16. maaliskuuta 2017

YLÄKERRAN REMONTTI ON NYT VALMIS

 Isännän työhuone yläkerrassa koki muodonmuutoksen pintaremontin myötä. Kuten kuvasta näkyy oli vanhat valkoiset tapetit aika haljut ja lattialla ruma ruskea muovimatto. Emme olleet tehneet näille kahdelle yläkerran huoneelle vielä mitään ja mielessämme se oli pitkään ollut, mutta aiemmin ei ollut inspiraatiota tai aikaa sen toteuttamiselle.

 Tälläinen sotkukasa oli parvekehuoneemme ennen.

Tältäpä huoneet näyttävät nyt remontin jälkeen ;) Ihana puhdas tuoksu leijjuu koko yläkerrassa ja nyt on ilo mennä sinne.

 Valitsimme Gammalsvenska-tapettimallistosta nämä kaksi tapettia. Tämä vihreä on nimeltään "Gamla Grand". Molempien huoneiden tapetit ovat Jugend-tyyliset ja sehän sopii talollemme koska "hänet" on rakennettu 1920-luvulla.

 Olemme myös vuosia etsinyt täydellistä tietokonepöytää. Olemme haaveilleet vanhasta täyspuisesta hienosta pöydästä. No kun sellaista ei ole löytynyt niin meidän isäntä suunnitteli ja teki sellaisen itse. Minulla oli pyyntönä vain se, että tietokone ja tulostin ym. härpäkkeet saa ovien taakse piiloon. Näin hieno siitä tuli ja sopii huoneiden tyyliin mielestäni todella hyvin.
 Tämä työhuoneen tapetti on samasta Boråsin mallistosta ja sen nimi on "Nergården" Kaunis hillitty väritys ja uskoisin, ettei siihen ehdi kyllästyä kun se on aika neutraali.

 Tässäpä sohvakalustomme jonka isäntä myöskin verhoili harmaalla kankaalla. Tässä alla näet ennen kuvat millaisen väriset ne olivat.



 Lattian olisimme halunneet puusta, mutta sitten olisi pitänyt purkaa vanhat pois koska ne olivat aika huonot ja siitä olisi tullut hieman suurempi remontti. Niinpä laitoimme vanhan päälle tälläistä vinyylilankkua ja se on kivan näköinen ja mukava jalalle vaikkakaan ei ole läheskään puulattian veroinen.


Kyllä meidän nyt kelpaa täällä asustella. Tykkäämme todella paljon lopputuloksesta. Mitä mieltä sinä olet? Kiva kun kävit kurkkaamassa ja kivaa päivää! ♥

11 kommenttia:

  1. On sulla niin taitava isäntä ja tietenkin sinä itse.Todella kaunista ja viihtyisää.Kovasti on ollut työtä mutta varmaan nyt nautitte loppu tuloksesta.Ihania iltoja teille.(päiviä myös).

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon, kyllä nyt kelpaa nauttia! Upeaa jälkeä syntyi! On sinulla taitava mies, verhoilut ja kaikki, kaapista puhumattakaan.
    Tapetit ovat todella kauniit ja nyt kaikki sopii yhteen hienosti.

    VastaaPoista
  3. No huh huh mitä olettekaan tehneet, ihan älyttömän suuren työn ja kyllä se on sen arvoistakin, meinaan niin magee siitä tuli. On sinulla osaava mies wau! Kaikki sopii niin kaikkeen, oikein viihtyisät huoneet ja varmasti vietätte siellä nyt aikaanne:) Onneksi olkoon teille myös minun puolestani ♥ Ja kiitos kun jaoit tämän ihanuuden myös meille ♥ On teillä silmää tehdä vaikka mitä;)

    VastaaPoista
  4. Huikea muodonmuutos, onnea uusille huoneille! Kyllä on kaunista! Kaikki käy ihanasti yhteen talon henkeä kunnioittaen, ei voi kuin huokailla ihastuksesta näitä kuvia katsoessa. Taidokasta... Tietokonepöytä ihan huippu, samoin nuo verhoilut. Värisävyjä myöten kaikki on viimeisen päälle :)

    VastaaPoista
  5. Upealta näyttää. Kyllä kannatti remppa tehdä, lopputulos on niin kaunis.Tietokonepöytäkin on niin huippuhieno.

    VastaaPoista
  6. Toden totta: kyllä teidän kelpaa asustella! Ihanalta näyttää. Ja niin tosi hienot tapetit olette löytäneet.

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja viihtyisää jälkeä tuli. Upeasti sisustitte yläkerran. Ja miehesi on oikea taikasormi, rakentaa kaappeja, verhoilee huonekaluja.....mahtavaa. Asumisen iloa kauniissa talossanne :-)

    VastaaPoista
  8. Todella kaunista ja kodikasta. Hyvin on isäntä ollut taitavana siellä. Tuosta noin vaan suunnittelee ja näppää kaiken. Olette molemmat aivan uskomattomia ja teillä on Suomen kaunein koti ehdottomasti

    VastaaPoista
  9. Upea lopputulos! Jäin tutkimaan mitä ihanaa teillä on ja onhan teillä. Buddhat ja kristallit jotenkin vain syöksyivät näkökenttääni. Meilläkin on pyramidi ja pallo mutta pienempinä. Hih

    VastaaPoista
  10. Upea lopputulos! Jäin tutkimaan mitä ihanaa teillä on ja onhan teillä. Buddhat ja kristallit jotenkin vain syöksyivät näkökenttääni. Meilläkin on pyramidi ja pallo mutta pienempinä. Hih

    VastaaPoista
  11. Waude! Hienolta näyttää! Olette te taitavia sisustajia!

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi!