Korteille tein vessapaperirullista pienet taskut. Näitä olen nähnyt mm. Manumiinan blogissa sekä YouTubessa tehtävän. Kivaa puuhaa. Kivaa viikonloppua sinulle ja kiva kun kävit kurkkaamassa täällä ;)
perjantai 27. helmikuuta 2015
ATC-KORTTEJA ANNITANNILLE
Nämä kolme "Neiti Kevät"-atc korttia tein Annitannin vaihtohaasteeseen. Jään innolla odottamaan hänen korttejaan. Kerkesinkin ne jo tänään vahingossa näkemään hänen blogissaan ;)
Korteille tein vessapaperirullista pienet taskut. Näitä olen nähnyt mm. Manumiinan blogissa sekä YouTubessa tehtävän. Kivaa puuhaa. Kivaa viikonloppua sinulle ja kiva kun kävit kurkkaamassa täällä ;)
Korteille tein vessapaperirullista pienet taskut. Näitä olen nähnyt mm. Manumiinan blogissa sekä YouTubessa tehtävän. Kivaa puuhaa. Kivaa viikonloppua sinulle ja kiva kun kävit kurkkaamassa täällä ;)
Tunnisteet:
ATC,
ATC-vaihto Annitannin kanssa
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
PIENI TAGI-KIRJANEN OLISI VAIHDETTAVISSA....
Tänä aamuna riensin taas yläkertaan askartelemaan. Innostuin ja inspiroiduin Viltsun tekemästä tagi-kirjasta jonka hän oli Silkulle tehnyt, että halusin myös itse tehdä sellaisen. Minullahan on vinot pinot vaate-tageja joita olen saanut Symppis-kaupasta ja niitä hyödynsin tähän...
Ostin "Tiger"-liikkeestä vihkon, jossa oli näitä ihanan värisiä kuviopapereita. Päällystin tagit ja tein pikkuruiset taskut vieläkin pienemmille korteille.
En kirjoittanut tai koristellut kortteja teksteillä. Halusin jättää ne saajan tehtäväksi...
Tässä näet mittakaavana sormeni eli kovin isosta kirjasesta ei ole kyse ;))
Haluaisitko sinä saada omaksesi tämän pikkuruisen kirjasen? Jos haluat niin tehdääkö vaihto? Sinä tekisit samantapaisen pikkuruisen tagi-kirjasen omalla tyylilläsi, jossa on pienet taskut pikkukorteille. Tagit saavat olla minkä kokoisia tahansa, mutta sivuja on 8.
Jos innostuit niin vaihdan tämän mielelläni kanssasi. Näitä on vain tämä yksi uniikki kappale eli vain yhden nopeimman kanssa sen voin vaihtaa ;) Laitathan kommenttia tähän postaukseen jos innostuit vaihdosta ;)
Mukavaa alkavaa viikkoa ja kiva kun poikkesit ;))

Tagi-kirjanen
perjantai 20. helmikuuta 2015
RUUSUKKEET LÖYSIVÄT TIENSÄ LAUKKUUN...
Eilen illalla sain valmiiksi ruusukkeet ja keksin osalle niistä oivan paikan....
....ehei...eivät suinkaan jää tähän pöydälle. Piti vaan kuvata niitä kun ne on niin söpöjä ryhmässä ;)
Minulla on tälläinen kiva Nepalilainen kangaskassi. Päätinpäs ommella koristeeksi siihen osan ruusukkeista. Tulee vähän kirkkaampaa väriä joukkoon.
Pitipä ottaa selfie itsestäni ja laukusta ;)) Kivaa perjantai-iltaa ja kiva kun poikkesit täällä blogissani!
....ehei...eivät suinkaan jää tähän pöydälle. Piti vaan kuvata niitä kun ne on niin söpöjä ryhmässä ;)
Minulla on tälläinen kiva Nepalilainen kangaskassi. Päätinpäs ommella koristeeksi siihen osan ruusukkeista. Tulee vähän kirkkaampaa väriä joukkoon.
Tunnisteet:
kangasruusukkeet,
tuunaus
torstai 19. helmikuuta 2015
LAMPUNJALAN UUDISTUS
Eilen illalla innostuin uudistamaan tylsän tummaa olohuoneen pöytälamppua. Minä kun en tällä hetkellä voi sietää mitään tunkkaisen tummia sävyjä niin keksin, että tehdäänpä vanhasta lampusta kuin uusi. Maalasin ihanalla turkoosilla akryylimaalilla jalan ja sipaisin hieman kultaista vahaa kulmiin.
Tykkään itse tosi paljon lopputuloksesta...
Tälläinen tummanruskea se oli aiemmin...
Kumpi sinun mieltäsi enemmän miellyttää?
Tunnisteet:
Lampunjalan tuunaus,
tuunaus
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
ATC-VAIHTO SININ KANSSA
Sain uudelta ATC-vaihtokaverilta Siniltä ihanat ATC-kortit. Kiva saada uusi vaihtokaveri.
Tykkään näistä hänen korteistaan tosi paljon, koska niissä on hyvät tekstit ja sanomat.
Kiitos tuhannesti Sini näistä kivoista korteistasi. Vaihdellaan taas!
Tykkään näistä hänen korteistaan tosi paljon, koska niissä on hyvät tekstit ja sanomat.
Kiitos tuhannesti Sini näistä kivoista korteistasi. Vaihdellaan taas!
Tunnisteet:
ATC-vaihto Sinin kanssa
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
UUDISTETUT ATC-KORTIT
"Sädehtivä" (Varattu Enkulille)
Tänään innostuin uudistamaan muutamat vanhat atc-korttini jotka eivät ole menneet vaihtoon. Täytyy myöntää, että en niistä itsekään enää oikein syttynyt, joten tuunasin niistä uusia. Nämä ovat vaihtoon vapaita ;)
"Uudet silmälasit"
"Kultakurkku"
"Herkutteluhetki" (Varattu Ainolle)
"Rakastan herkkuja"
"K niin kuin kahvi"
Värikästä sunnuntai-iltaa sinulle ja kiva kun kävit kurkkaamassa täällä!
Tunnisteet:
ATC
perjantai 13. helmikuuta 2015
ATC-VAIHTO PIIKUN KANSSA
Pyysin Piikulta vaihtoon näitä hänen ihania atc-korttejaan. Nämä on niiiiin ihanan väriset ja teemoiltaan hauskat. Kiitos Piiku kun suostuit nämä minulle vaihtamaan ;)
"Flower Power"
"Huhuu"
"Happy Elephant"
Tässä laitan kuvat minun hänelle tekemistäni korteista...
Tein tälläisen pienen kansion korteille...
"Ajatukset 1/3"
"Ajatukset 2/3"
"Ajatukset 3/3"
"Artjournal-atc"
Tämän kortin tein ylläriksi ;)
Kiitos Piiku vaihdosta ja upeista korteistasi. Toivottavasti tykkäät myös minun korteistani.
Vaihtelemisiin!
Tunnisteet:
ATC-vaihto Piikun kanssa
ATC-VAIHTO MERVIN KANSSA
"Sydän - eiköhän"
Ihastuin tähän Kirpeän Kurpitsan Mervin tekemään sydän atc-korttiin niin että pyysin saada sen vaihtoon. Yksinkertaisuudessaan kaunis, herkkä, kertova ja voimallinen kortti.
Tässä alla minun hänelle tekemäni kortit ja ylläri-kirjanen.
Tuhannet kiitokset Mervi vaihdosta!
Tunnisteet:
ATC-vaihto Kirpeä kurpitsa-blogin Mervin kanssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)