torstai 14. heinäkuuta 2016

 Tein Enkulille tälläiset askartelut kun hän tuli meillä käymään miehensä kanssa. Tuo pöllö on värityskirjan kuva jonka väritin ja leikkasin ja liimasin violetille kartongille.


 Tuollaisia pieniä kukkia leikkelin maalaamistani papereista. Eri kerrokset on liimattu kaksipuoleisella kohoteipillä toisiinsa niin tulee hieman kolmiulotteisuutta.

 
 Tälläisen kirjan olen myös sitonut jo joskus aiemmin ja nyt tuli hetki, että annoin sen Enkulille, soulsysterilleni ;)


 Aukeamat on kaikki eriväriset ja olen värittänyt ne vesi- tai akryylivärein sekä leimaillut kuvioita.
Kivaa päivää ja kiva kun poikkesit kurkkaamassa tuotoksiani. Kivaa iltaa! ♥

tiistai 12. heinäkuuta 2016

TASKUKIRJE SILKULTA JA ATC-KORTTEJA TARJA K:LTA

 
 Paljon ihanaa postia olen saanut. Tässä esittelen ensimmäisenä Silkulta saamani Pocket letter eli taskukirjeen. Ihanissa pirtsakoissa paketeissa oli mahtavat taidepläjäykset ;))
 Silkku oli tehnyt kauniin pelikorttiaiheisen PL:n ja tässä yllä etupuoli.
 Tässä taustapuoli ja kaikkia ihania herkkuja!
Piti oikein poistaa nämä kuvat muovitaskuistaan, jotta pääsen esittelemään tuon hauskan Jokerin. Upeeta Silkun taidetta!
 
 Ja katsokaas mikä ihana ylläripussi täynnä toinen toistaan ihanampia pikkuisia härpäkkeitä!

 Silkku on tuunannut palapelin osia ihanasti ja hän on tehnyt massasta pieniä kuvioita.
 Tämä huikean hieno perhostagi oli myös mukana! Ihku!!!!

 Kiva tuunattu klemmari-nainen
 Hauska viirinauha tehty pelikortin symboleista
 Silkku se keksii kierrättää kaikenlaista kuten tässäkin ylläolevassa koristeessa ;)





 
Kiitos Silkulle miljoonasti näistä ihanuuksista!!! Tämä on suuri aarteeni. Minä vasta alan työstämään Silkulle omaa PL:ääni, mutta hitaasti hyvä tulee ;)

 Tässä esittelen Tarja K:lta saamani ihanat atc-kortit! Meillä oli 5 vanhan atc-kortin vaihto ja tässä kortit jotka sain Tarjalta. Ihania!





Tarja tekee niin kauniita kortteja ja aina on mukana myös kaunis itsetehty postikortti kuten tässäkin yläpuolella. Kiitos Tarjalle miljoonasti näistä ihanuuksista!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

IHANAT YSTÄVÄT MEILLÄ KILLISSÄ

 Olipas ihana viikonloppu meillä Killissä kun saimme vieraaksemme Enkulin ja hänen miehensä!
Tässä muutama kuva meistä. Tuo yläkuva on otettu Mäntässä Gösta Serlachiuksen taidenäyttelyssä, jossa kävimme perjantaina... 
Kyllä meillä oli hauskaa. Perjantaina kiertelimme Mäntässä (n. 50 km meiltä matkaa)ja lauantaina kävimme Alavudella katsomassa kun taitavat lennokkien lennättäjät lennättivät upeita pienoiskokoisia suihkuhävittäjiä ja potkurilentokoneita. Tietenkin myös kävimme Tuurin kyläkaupassa "säästämässä" ;)
Luna-prinsessakin nautti menosta ja vauhdista. Lauantaina onneksi oli kaunis sää ja auringostakin saimme nauttia!
 Enkuli ja hänen miehensä toivat meille auringon kukkien muodossa ;) ja myös oikean auringon kun saimme nauttia lauantaina ja sunnuntaina auringonpaisteesta viikon sadejakson jälkeen!
 Sain ihania tuliaisia! Tuo komea "jin&Jang"-rasia on Enkulilta tuliainen Tallinnasta.  Ihanan voimakorun sain myös joka on Iisalmelaisen Marja Elina Kukkosen käsialaa.

Kiitos miljoonasti ihanasta viikonlopusta ja vierailustanne! On aina niin hauskaa meillä yhdessä ja nautimme täysin siemauksin iloisesta seurastanne! Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja seuraavia treffejämme ;) ♥

torstai 7. heinäkuuta 2016

UUSIA ATC-KORTTJA

 "Riskien ottaja"
 (Vaihdettu)
 "Jaksaa jaksaa" (varattu)
 "Kaunis musta sydän"
 (vaihdettu)
 "Rouva Keijunen" (Varattu)
 "Butterfly Baby" (varattu)
"Kaunissiipi" (varattu)
 

 "The Goddess"
 "Siskot 1/3" (vaihdettu)
 "Siskot 2/3" (Varattu Enkulille)
 "Siskot 3/3" (vaihdettu)
 (vaihdettu)
 "Kuunkajo hiuksissaan" (varattu)
 "Kuuttaret"
 (vaihdettu)
 (vaihdettu)
"Lämmin ja hellä"
 
"Sydämesi kukka"
 
Nämä ja muutaman muun kortin tein eilistä atc-vaihtopäiväämme varten ja näistä on siis osa jo vaihdettu. Jos löydät jotain vaihdettavaa niin laitappas viestiä tai kommenttia ;) Teen kyllä piakkoin taas lisää kun lomalla tässä olen ;) Kivaa päivää sulle ja kiva kun poikkesit ♥