lauantai 9. toukokuuta 2015

UUSI ALKU, UUDET KUJEET ♥

Olen pitänyt hieman blogitaukoa, mutta nyt taas "pullein purjein" eteenpäin täyttä höyryä. Tulin nimittäin tänään lääkärien hellästä hoivasta Tampereelta kun minulle tehtiin eilen sydämen pallolaajennus. Juupa juu, pumppuni on ollut viime joulukuusta lähtien vähän vajaalla teholla kun yksi iso sepelvaltimosuoni oli tukkeutunut. Onni onnettomuudessa oli että tilanne on kehittynyt niin pitkän aikaa joten sydämeni on kasvattanut uusia korvaavia suonia ja veri on virrannut, vaikkakin hieman vähemmässsä määrin. Pallolaajennus sujui hyvin ja kaksi metalliverkkostenttiä asennettiin. Nyt sitten syödään lääkkeitä lopun elämää, mutta olo on vallan mainio. Kiitos upeille lääkäreille ja hoitajille hyvästä hoivaamisesta ♥ Teette elintärkeää työtä!
Ihana systerini Linda antoi kauniin kimpun pinkkiä-voimaa tervetuliaiskimpuksi ja makoisa valkosuklaamoussekakku oli valmiina odottamassa, kiitos ihana! ♥
♥ Ihanaa viikonloppua kakille teille ja kiitos kun jaksatte poiketa täällä blogissani ♥

18 kommenttia:

  1. Olen niin onnellinen sun puolesta että kaikki meni hyvin, way to go sista! ♥

    VastaaPoista
  2. Paljon,paljon haleja ystäväni♥ Onneksi kaikki meni hyvin.Hyvää viikonloppua myös sinulle.Aurinkoa ja iloa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että tilanne on nyt korjattu! <3

    VastaaPoista
  4. Hienoa, kaikki meni hyvin! ..minäkin voin nyt lepuuttaa peukkujani!!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa olet palannut:) Vähän arvelinkin, että nyt sitä ollaan siellä leikkauksessa, kun hiljaista on ollut. Olet ollut mielessä ja täältä paljon uuden elämän halauksia ja kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi♥♥♥ Ps. Jotain kivaa on tulossa sinnepäin. Olen vain niin hidas saamaan valmiiksi juttuja;)

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuulostaa, kiva kun kaikki on ok.

    VastaaPoista
  7. Onnea ja iloa uudelle alulle ja hienoa, että kaikki meni hyvin!

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanat ystävät kommenteistanne ♥ Ne lämmittävät sydäntäni aina! ♥

    VastaaPoista
  9. Hyvää äitienpäivää!
    Kiva kun taas olet kunnossa ♥ Kolme vuotta sitten mieheni meni kanssa pallolaajennukseen sinne, mutta joutuikin leikkaukseen. Neljä suonta ohitettiin. Nyt on täysin kunnossa, suunnistaa, tanssii illan ym. Syö lääkettä lopun ikäänsä. Tsemppiä vaan sinulle, kunto kohisee päivä päivältä ♥

    VastaaPoista
  10. Auringon voimaa sinulle täältä Kymenlaakson suunnalta roppakaupalla!! Voimaa ja iloa tuleviin päiviin! Hienoa että kaikki meni hyvin ja olet "voimaantumassa" kovaa vauhtia.
    Kaunista kevään aikaa sinne!

    VastaaPoista
  11. Todellakin elintärkeä toimenpide!
    Ja ihanaa kun se sujui hyvin ja nyt maltat kans toipua ja parannella vähänaikaa, että stuntit ehtivät kiinnittyä kunnolla.
    Kevätaurinkoa ja iloa elämääsi :-)

    VastaaPoista
  12. ♥Kaikkea hyvää Sinulle, ystävä!

    VastaaPoista
  13. Olenkin ihmetellyt, missä olet, mitä on tapahtunut. Olen niin uusi seuraajasi, että en tiennyt tällaisesta. Onneksi kaikki meni hyvin. Lääkkeitä minäkin joudun syömään lopun ikääni, mutta se ei haittaa, kunhan pysyy kunnossa ja jaksaa taas...
    Sinä olet vielä niin nuori, että luonto kyllä korjaa loput. Sama tilanne yhdellä ystävälläni muutama vuosi takaperin ja nyt voi oikein hyvin.
    Voimia sinulle ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, että kaikki meni hyvin ja saat tämän uuden alun.
    Enkelilauma on aina sinun mukanasi ihanainen

    VastaaPoista
  15. Hienoja uutisia; toipumista sinulle :)
    Suomessa sydänlääkärit ovat huippuja!

    VastaaPoista
  16. Hienoa! Voimia ja iso hali, kyllä se tästä taas lähtee :) Touhutaan voimien mukaan!

    VastaaPoista
  17. Onnellinen olen toipumisestasi. Ja siitä että olet olemassa! Olet rakas, ystävä hyvä.

    VastaaPoista

Kiitän kommentistasi!